Suurin osa potentiaalisista asiakkaistasi etsii netistä tarvitsemiaan tuotteita ja palveluita! Moodylta saat yrityksellesi täysin räätälöidyt kotisivut WordPressille, jotka heijastavat ainutlaatuista brändiäsi ja yrityksesi viestiä. Autamme sinua menestymään verkossa ja erottautumaan vahvalla läsnäololla.
Toiveenamme oli että kotisivut olisivat ulkoasultaan näyttävät, sekä löytyisivät hyvin myös hakukoneista. Kaikki sujui niinkuin sovittiin ja aikataulun mukaisesti. Nykyään kotisivumme löytyy Googlen kärkipaikoilta kun hakuun laittaa: töitä thaimaasta.
Angelica Saukkonen
CEO, Angelic Hair & Beauty
Aloitimme Moodyn kanssa yhteistyön kotisivujen suhteen. Toivoin, että joku osaisi saada ideastani kiinni. Halusin erityisesti selkeyttä sivuihin, toimivuutta, mutta silti pehmeyttä ja asiakasta kutsuvaa. Olen todella tyytyväinen uusiin sivuihin ja olemme saaneet paljon positiivista palautetta asiakkailtamme. Sivut näyttävät meiltä, värit, selkeys ja kaikki toimii.
Lee Xiong
Kuntokarhu
Olen hyvin tyytyväinen meidän uuteen nettisivuun sekä toimivuudelta, että ulkoasulta. Kaikin puolin täydet pisteet. Asiakkaat ovat myös kehuneet meidän nettisivua ja huomasin selkeästi liikevaihdon kasvua päivitetyn nettisivun jälkeen. Suosittelen Moodya kaikille yrittäjille jotka haluaa tehdä hyvän ensivaikutelman omalla nettisivulla.
Joel Nurminen
CEO, Repartus Oy
Toiveena oli saada helppokäyttöinen ja ulkoasultaan hieno verkkokauppa meidän urheiluvaatebrändille Repartukselle. Toimeksianto sujui erittäin hyvin ja sovittu aikataulu piti. Sivut ovat toimivat, nopeat -ja verkkokaupan ostokset ovat toimineet moitteettomasti. Juuri sitä mitä haimme!
Tarjoamme korkealaatuisia räätälöityjä kotisivuja WordPress-alustalla. Yksi Moodyn ydinperiaatteista onkin reilu -ja läpinäkyvä hinnoittelumalli kotisivuprojekteissa.
Haluamme tarjota läpinäkyvän hinnoittelun, jotta tiedät alusta asti, mitä saat ja mihin hintaan. Ei piilotettuja kuluja tai ikäviä yllätyksiä. Selkeä hinnoittelumme mahdollistaa budjettisi hallinnan ja auttaa sinua tekemään tietoisen päätöksen.
Hinnastomme alkaa kilpailukykyisestä 1275 eurosta. Tarjoamme hinta-laatusuhteeltaan erinomaisia ratkaisuja, jotka sopivat erilaisiin tarpeisiin ja erikokoisiin budjetteihin.
Mikäli pohdit verkkosivujen uudistusta, laita meille viestiä oikealta löytyvän kartoituslomakkeen kautta. Se ei maksa mitään :)
Ilmainen kartoitus
Haluatko saada maksimaalisen hyödyn verkkosivuistasi? Tarjoamme sinulle ilmaisen kotisivukartoituksen, joka auttaa sinua ymmärtämään sivustosi vahvuudet ja mahdolliset kehityskohteet.
Tapaamisessa käymme läpi nykyiset kotisivusi ja analysoimme niiden suorituskykyä, käyttäjäystävällisyyttä ja konversiopotentiaalia. Saat konkreettisia suosituksia siitä, miten voit parantaa sivustosi toimivuutta ja houkuttelevuutta.
Varaa aika ilmaiseen kotisivukartoitukseen täyttämällä lomake alta löytyvän painikkeen kautta. Ryhdytään toimeen ja rakennetaan sinulle vahva ja menestyvä verkkoläsnäolo!
jätä yhteystietosi alle niin analysoimme kotisivusi!
Näin saat uudet kotisivusi
helppoa ja yksinkertaista!
Alkukartoitus
Kartoitamme yrityksesi tarpeet huolellisesti ja selvitämme yhdessä mitä ominaisuuksia sinä haluat uusille kotisivuillesi!
Designehdotus
Teemme sinulle suunnittelu-ehdotuksen toiveidesi perusteella. Siitä näet miltä uudet kotisivusi tulevat näyttämään!
Toteuttaminen
Kun olet hyväksynyt design-ehdotuksen, oikean kotisivun rakentaminen alkaa. Teemme sivuille tarvittavat muutokset palautteesi mukaan!
Julkaiseminen
Kun palautteesi mukaiset muutosehdotukset on tehty ja olet tyytyväinen uusiin kotisivuihisi, ne voidaan julkaista!
Ilmainen
kotisivujen suunnittelu
Veloitukseton design-ehdotus
ennen ostopäätöstä
Mietityttääkö uusien kotisivujen hankinta, haluatko nähdä etukäteen mitä ostat – ei huolta. Meiltä saat ilmaisen kotisivujen suunnitteluehdotuksen, jonka jälkeen voit tehdä päätöksen jatkosta.
Ilmainen kotisivujen suunnittelu on nimensä mukaisesti täysin veloitukseton, eikä se sido sinua mihinkään. Ensin näet mitä vastinetta olet rahoillesi saamassa, ja tämän jälkeen voit tehdä halutessasi ostopäätöksen uusista kotisivuista. Lue lisää täältä!
Suurin osa potentiaalisista asiakkaistasi etsii netistä tarvitsemiaan tuotteita ja palveluita! Moodylta saat yrityksellesi täysin räätälöidyt kotisivut WordPressille, jotka heijastavat ainutlaatuista brändiäsi ja yrityksesi viestiä. Autamme sinua menestymään verkossa ja erottautumaan vahvalla läsnäololla.
Toiveenamme oli että kotisivut olisivat ulkoasultaan näyttävät, sekä löytyisivät hyvin myös hakukoneista. Kaikki sujui niinkuin sovittiin ja aikataulun mukaisesti. Nykyään kotisivumme löytyy Googlen kärkipaikoilta kun hakuun laittaa: töitä thaimaasta.
Angelica Saukkonen
Angelic Hair & Beauty
Aloitimme Moodyn kanssa yhteistyön kotisivujen suhteen. Toivoin, että joku osaisi saada ideastani kiinni. Halusin erityisesti selkeyttä sivuihin, toimivuutta, mutta silti pehmeyttä ja asiakasta kutsuvaa. Olen todella tyytyväinen uusiin sivuihin ja olemme saaneet paljon positiivista palautetta asiakkailtamme. Sivut näyttävät meiltä, värit, selkeys ja kaikki toimii.
Lee Xiong
Kuntokarhu
Olen hyvin tyytyväinen meidän uuteen nettisivuun sekä toimivuudelta, että ulkoasulta. Kaikin puolin täydet pisteet. Asiakkaat ovat myös kehuneet meidän nettisivua ja huomasin selkeästi liikevaihdon kasvua päivitetyn nettisivun jälkeen. Suosittelen Moodya kaikille yrittäjille jotka haluaa tehdä hyvän ensivaikutelman omalla nettisivulla.
Joel Nurminen, CEO
Repartus Oy
Toiveena oli saada helppokäyttöinen ja ulkoasultaan hieno verkkokauppa meidän urheiluvaatebrändille Repartukselle. Toimeksianto sujui erittäin hyvin ja sovittu aikataulu piti. Sivut ovat toimivat, nopeat -ja verkkokaupan ostokset ovat toimineet moitteettomasti. Juuri sitä mitä haimme!
Tarjoamme korkealaatuisia räätälöityjä kotisivuja WordPress-alustalla. Yksi Moodyn ydinperiaatteista onkin reilu -ja läpinäkyvä hinnoittelumalli kotisivuprojekteissa.
Haluamme tarjota läpinäkyvän hinnoittelun, jotta tiedät alusta asti, mitä saat ja mihin hintaan. Ei piilotettuja kuluja tai ikäviä yllätyksiä. Selkeä hinnoittelu mahdollistaa budjettisi hallinnan ja auttaa sinua tekemään tietoisen päätöksen.
Hinnastomme alkaa kilpailukykyisestä 1075 eurosta. Tarjoamme hinta-laatusuhteeltaan erinomaisia ratkaisuja, jotka sopivat erilaisiin tarpeisiin ja erikokoisiin budjetteihin :)
Ilmainen kartoitus
Haluatko saada maksimaalisen hyödyn verkkosivuistasi? Tarjoamme sinulle ilmaisen kotisivukartoituksen, joka auttaa sinua ymmärtämään kotisivusi vahvuudet ja mahdolliset kehityskohteet.
Tapaamisessa käymme läpi nykyiset kotisivusi ja analysoimme niiden suorituskykyä, käyttäjäystävällisyyttä ja potentiaalia konversioon. Saat konkreettisia suosituksia siitä, miten voit parantaa sivustosi toimivuutta ja houkuttelevuutta.
Varaa aika ilmaiseen kotisivukartoitukseen täyttämällä lomake alta löytyvän painikkeen kautta. Ryhdytään toimeen ja rakennetaan sinulle vahva ja menestyvä verkkoläsnäolo!
jätä yhteystietosi alle niin analysoimme kotisivusi!
Ilmainen
kotisivujen suunnittelu
Design-ehdotus veloituksetta